Kolmena vuotena peräkkäin oli tämä autio linna yht'äkkiä täyttynyt ihmisillä, kiehuen eloa, juhlia, tanssiaisia, ja pitkiltä parvekkeilta oli silloin läpi öiden välkähdellyt tulia.
Saapuneet olivat näet ruhtinas ja ruhtinatar perheinensä: ruhtinas, harmaapäinen ukko, jonka kasvot olivat kuin pergamentti, jonka himmeäkatseiset silmät olivat ulospäin pullistuksissa ja otsa korkea ja kalju, jolla oli kolme tähteä, kultainen nuuskarasia, keppi, jonka ponnessa paistoi jalokivi, ja jolla oli jaloissaan samettikengät. Ruhtinatar — kauneudeltaan majesteetillinen, ryhdiltään ja käytökseltään nainen, jota varmaankaan ei kukaan koskaan päässyt lähelle syleilläkseen tai suudellakseen, hädintuskin itse ruhtinaskaan, vaikka heillä olikin viisi lasta.
Hän näytti olevan ylempänä sitä mailmaa, johon hän alentui astumaan kolmena vuotena peräkkäin. Ei kenenkään kanssa hän puhellut, ei millekkään retkille hän lähtenyt, vaan istuskeli viheriäisessä kulmahuoneessa kolmen vanhan ämmän seurassa, käyskenteli jalkaisin puutarhan läpi pitkin umpinaista parveketta tai meni joskus kirkkoon istuutuen tuoliin verhojen taakse.
Sitävastoin oli talossa, paitsi ruhtinasta ja ruhtinatarta, kokonainen muu mailma, niin iloinen, niin elävä, että Andrjusha lapsellisine viheriäänvivahtavine silmineen yht'äkkiä sai tilaisuuden katsahtaa kolmeen tai neljään eri ihmispiiriin sekä terävällä älyllään ahnaasti ja tajuttomasti tarkastella niiden eri tyyppejä ikäänkuin kirjavia ilmiöitä naamiohuveissa.
Niiden joukossa kohtasivat häntä ensiksikin nuoret ruhtinaat Pierre ja Mikael, joista edellinen heti paikalla opetti Andrjushalle, kuinka puhalletaan tai rummutetaan ilta- ja aamusoittoa ratsuväessä ja jalkaväessä, millaisia ovat husaarien miekat ja kannukset tai millaisia ovat rakuunain, minkäkarvaisia ovat hevoset kussakin rykmentissä, sekä mihinkä välttämättä on koulusta päästyä pyrittävä jottei joutuisi häpeään.
Toinen, Mikael, asetti heti tutustuttuaan Andrjushaan hänet erityiseen asentoon ja alkoi tehdä kummallisia temppuja nyrkeillään iskien niillä Andrjushaa milloin nenään, milloin vatsaan sekä selitti sitten että tämä nyt on sitä englantilaista tappelutapaa.
Kului kolmisen päivää, niin jopa Andrei, ainoastaan maalaisvapauden perustuksella ja jäntereisten käsivarsiensa oikeudella lyödä läppäsi hänen nenänsä rikki niin hyvin englantilaisella kuin venäläisellä tavalla, ilman minkäänlaista tieteellistä metoodia sekä saavutti siten auktoriteetin molempien ruhtinasten edessä.
Oli myös kaksi ruhtinatarta, yhdentoista ja kahdentoista vuotiaita tyttöjä, jotka olivat korkeahkot vartaloltaan, solakat ja upeasti puetut, jotka eivät puhelleet kenenkään kanssa eivätkä tervehtineet ketään ihmistä ja pelkäsivät kovasti talonpoikia.
Oli näiden kotiopettajatarkin, mademoiselle Ernestine, joka kävi juomassa kahvia Andrjushan äidin luona ja opetti tämän kähertämään Andrjushan hiuksia. Toisinaan hän itsekkin veti pojan pään polviensa väliin ja kähersi paperikääreillä niin kovasti että ihan koski kipeästi, otti sitten valkoisilla käsillään kiinni pojan molemmista poskista ja suuteli niin ihmeen hellästi!
Sitten oli myös eräs saksalainen, joka sorvasi nuuskarasioita ja nappeja, sitten musiikinopettaja, joka juopotteli sunnuntaista sunnuntaihin, sitten kokonainen parvi sisäpiikoja sekä kaiken lopuksi iso lauma koiria ja koiranpenikoita.