— Noin vain että "muuta pois!" sanovat ja sillä hyvä.
— No mitäs sitten?
— Mitäkö? Selkäni ja kylkeni olen ihan kipeiksi hieronut pyöriessäni näiden puuhien takia. Kaikki asiat tulevat yhtaikaa: pitää keretä yhtä ja toista, on laskuja tarkastettavia ja suoritettavia, on maksuja sinne sekä tänne ja nyt kaiken lisäksi tämä tavarain kuljetus. Kauheasti paljon kuluu rahaa enkä itsekään tiedä, mihin ne menevät. Vielä tässä sekin sattuu ettei jää yhtä kolikkaakaan kukkaroon…
— Voi hemmoteltua miestä: vai on nyt muka niin raskasta muuttaa asunnostaan, — virkkoi Stolz kummastuksissaan. — Vaan apropos rahoistasi: paljonko sinulla on? Lainaas minulle viisisataa ruplaa: täytyy heti tässä lähettää, huomenna otan meidän konttoorikassasta…
— Odotahan! Annas, kun muistelen… Tuonoin lähettivät tilalta tuhannen; vaan nyt on jälellä … odotas, niin katsotaan…
Oblomov alkoi penkoa laatikoltaan.
— Kas tuossa … kymmenen, kaksikymmentä, tässä kaksisataa ruplaa, … tuossa kaksikymmentä. Piti tässä vielä olla kupariakin… Sakariias, Sakariias!
Sakariias tulla rymisti niinkuin ennenkin alas uunipenkiltään ja astui huoneeseen.
— Mihinkäs ne kaksi riunanrahaa ovat joutuneet, jotka olivat tässä pöydällä? Eilenhän minä ne panin siihen…
— Mistä te, Ilja Iljitsh, olette keksinyt nuo riunanrahat? Johan minä teille selitin ettei siinä niitä ollut…