— Hoi Sakariias, tule antamaan paperia: Andrei Ivanitsh tarvitsee … huusi Oblomov.
— Eihän sitä ole! Vastahan sitä etsittiin, — kuului Sakariiaksen ääni etehisestä eikä hän tullut huoneeseenkaan.
— Anna joku palanenkaan! lisäsi Stolz. Oblomov haeskeli pöydältä, vaan ei palastakaan löytynyt.
— No, anna sitten edes nimikorttikaan!
— Ei ole minulla pitkiin aikoihin ollut mitään nimikortteja, sanoi
Oblomov.
— No, mutta sinäpäs olet, virkkoi Stolz ivallisesti. — Ja kuitenkin aijot asioita toimitella ja kirjoitat muka suunnitelmaasi. Ole hyvä ja sano minulle, käytkö sinä missään? Kenen kanssa sinä seurustelet?
— Missäpäs minä kävisin! Eihän minulla ole missä käydä, minä istuskelen aina kotosalla: se on tämä suunnitelma, joka minua ahdistaa ja sitten vielä tämä asuntoseikka … Hyvä sentään että se Tarantjev lupasi koettaa hakea…
— Käykö sinun luonasi ketään?
— Käyhän niitä … tuo Tarantjev ja vielä Aleksejev. Äsken pistäysi tohtorikin… Ja pistäysi myös Pjonkin, Sudbinski, Volkov…
— En minä näe sinulla mitään kirjojakaan, — sanoi Stolz.