"Ma turhaan koetan häntä unhoitella
Ja lemmen kiihkon voittaa järjelläin…"
alkoi hän laulaa rallattaa ja istuutui ajattelemattaan nojatuoliin, mutta singahti äkkiä siitä ylös ja alkoi puistella tomuttuneita vaatteitaan.
— Se on vallan kauheata, kuinka pölyistä teillä täällä on joka paikassa! sanoi hän.
— Kaikki on sen Sakariiaksen syy! valitti Oblomov.
— No, minun täytyy lähteä nyt, sanoi Wolkov: — noutamaan kamelioita
Mikon kukkakimppuun. Au revoir!
— Tulkaa illalla teetä juomaan palatessanne baletista, niin kerrotte minullekkin, millaista siellä oli, — pyysi Oblomov.
— En voi, lupauduin Mussinskiin, sillä tänään on heidän vastaanottopäivänsä. Tulkaa mukaan. Jos tahdotte, niin esittelen teidät?
— En minä, mitä minä siellä teen?
— Mussinskissako? No jopa te; siellähän on puoli kaupunkia. Ja mitäkö tehdä? Se on semmoinen talo että siellä puhutaan vaikka mistä.
— Sepä se onkin juuri ikävää että puhutaan vaikka mistä, — virkkoi
Oblomov.