Kahden viikon perästä matkusti jo Stolz Englantiin otettuaan Oblomovilta lupauksen että tämä saapuu suoraan Pariisiin. Ilja Iljitshillä oli jo passikin valmiina, myös oli hän jo tilannut itselleen matkapalttoon sekä ostanut lakin. Niin pitkälle olivat asiat edistyneet.
Tolkussaan oli Sakariiaskin, koettaen todistaa että kyllä pitää tässä nyt tilata myös yksi pari matkasaappaita, ja toisiin kenkiin on laitettava puolianturat. Oblomov itse osti makuuvaipan, villaisen ihopaidan, matkasälykön, tahtoipa vielä ostaa erikoisen — eväspussinkin, mutta siinä oli kymmenkunta ihmistä väittämässä ettei siellä ulkomailla kukaan kuljeta mukanaan muonavaroja.
Sakariias se sai laukata verstaissa ja makasiineissa, hikoilla kovasti, ja vaikka hän pistikin monta viiden- ja kymmenen kopeikan lanttia taskuihinsa jäännöksistä, joita sai takaisin puotiloissa, niin hän hiljakseen kuitenkin kiroili itse Stolzia sekä kaikkia, jotka olivat keksineet koko matkustuksen.
— Ja mitä hän siellä yksikseen sitten muka tekee? — puheli hän eräässäkin puodissa: — siellähän kuuluvat vain piikatytöt herroja palvelevan. Mitenkäs piikatyttö saappaita hoitaa ja kiilloittaa? "Ja mitenkäs sellainen voi vetää sukat herran paljaisiin jalkoihin?…"
Hän oikein naurahti tälle niin että poskiparrat vetäysivät pitkälle syrjään, ja ravisteli päätään. Oblomov se vain ei laiskistunut, vaan yhä määräili, mitä on otettava mukaan ja mitä jätettävä kotiin. Huonekalut ja muut tavarat olivat annetut toimeksi Tarantjeville kuljettaa tätinsä asuntoon Viipurin puolelle kaupunkia, panna ne lukkojen taa kolmeen huoneeseen sekä säilyttää siihen asti kunnes Oblomov palaisi ulkomailta.
Jopa Oblomovin tuttavatkin, muutamat tosin epäillen, toiset naureskellen, kolmannet vähän niinkuin säikähtyneinä sanoivat että: — "matkustaa se kuin matkustaakin; ajatelkaas sitä kummaa: Oblomov lähtee liikkeelle mailmalle!"
Mutta Oblomov ei matkustanut — ei kuukauden eikä kolmenkaan kuukauden perästä.
Vuorokautta ennen määrättyä lähtöpäivää oli näet hänellä yöllä huuli sattunut ajettumaan turvoksiin.
— Kärpänen on purrut, kuka se tällaisella huulella lähtee merelle! sanoi hän ja jäi odottamaan toisen höyrylaivan menoa.
Jo on elokuu kulumassa, Stolz on aikoja sitten Pariisissa, kirjoittelee sieltä hänelle vimmattuja kirjeitä, mutta ei saa mitään vastausta.