Ja hänen kasvoihinsa tuli vähitellen yhä älykkäämpi ilme, jokaiseen piirteeseen tunkeutui ajatuksen ja aavistuksen säde, ja yht'äkkiä valaisi tietoisuus koko hänen kasvonsa. Samoinpa toisinaan aurinko pilvestä pujahtaen vähitellen valaisee ensin yhden, sitten toisen pensaan, talon harjan, kunnes yht'äkkiä kietaisee valovaippaansa koko maiseman. Olga tiesi jo Oblomovin ajatuksen.
— En, enkä sano, minun kieleni ei siihen käänny … — väitti yhä
Oblomov: — älkää kysykökään.
— En minä teiltä kysykään, — vastasi Olga välinpitämättömästi.
— Kuinka? Äskenhän te juuri…
— Mennään kotiin, — sanoi neito totisena häntä kuulematta: — täti odottaa meitä.
Hän meni edellä sisään, jätti Oblomovin kahdenkesken tädin seuraan ja kulki läpi salin suoraan omaan huoneeseensa.
8.
Koko tämä päivä oli Oblomoville asteettaisen pettymyksen päivä. Hän sai viettää sen Olgan tädin seurassa, — naisen, joka oli sangen älykäs ja säädyllinen, joka kulki aina hyvästi puettuna, mustassa, oivallisesti soveltuvassa silkkileningissään, jossa oli aina sama soma pitsikaulus; myös päähine oli aistikasta kuosia ja sen nauhat heilahtelivat keimailevasti noita jo lähes viisikymmenvuotiaita, mutta vielä raikkaita kasvoja vasten. Ja hienossa kaulaketjussa riippui kultainen lornjetti.
Hänen asentonsa ja liikkeensä olivat täynnänsä arvokkaisuutta, hyvin sievästi verhoutui hän kalliiseen kaulavaippaansa, niin osaavasti nojasi hän kyynäspäänsä kudottua tyynyä vasten, niin majesteetillisesti heittäytyi hän pitkälleen sohvalle. Et koskaan tapaa häntä työn ääressä, sillä kumartua ompelemaan tai näperrellä pikkuaskareissa, se ei sovellu hänen persoonaansa, tähän tärkeään olentoon. Käskyt palvelijoille ja piioille — nekin toimittaa hän huolimattomalla äänellä, lyhyesti ja kuivasti.
Väliin hän lueskeli, ei koskaan kirjoitellut, mutta puhella hän osasi hyvin, mikä muuten tapahtui — enimmäkseen ranskaksi. Kuitenkin oli hän heti huomannut ettei Oblomov aivan vapaasti osannut ranskaa ja vaihtoi sentähden toisesta päivästä alkaen puhekielensä venäjään.