— No, ota sitten tummansinervät.
— Mutta miellyttääkö se teitä? Täti katsahtaa häneen ja pudistaa vitkaan päätään.
— Kuten tahdot, rakas lapsi, mutta minä sinun sijassasi ottaisin tummansinertävät tai vaaleankeltaiset.
— Ei täti, minä otan mieluimmin nämät, — sanoo Olga pehmeästi ja valitsee mitä itse tahtoo.
Olga ei kysellyt neuvoja tädiltään niinkuin auktoriteetilta, jonka lausunto olisi ollut lakina hänelle, vaan samoin kuin olisi kysynyt neuvoa jokaiselta muultakin, häntä kokeneemmalta naiselta.
— Täti hoi, oletteko lukenut tämän kirjan — millainen se on? kyselee hän häneltä.
— Hyi, se on roskaa! — vastaa vain täti siirtäen kirjan syrjään, mutta panematta sitä piiloon tai ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin ettei Olga sitä saisi lukeakseen.
Eikä Olgalle koskaan olisi pälkähtänyt päähän sitä lukea sitten. Jos he molemmat joutuivat pulaan, niin kumpikin suuntasi saman kysymyksen parooni von Langewagenille tai Stolzille, jos tämä oli saapuvilla, ja silloin kirja luettiin tai jätettiin lukematta heidän lausuntonsa mukaan.
— Rakas Olga! — haastelee täti joskus. — Siitä nuoresta herrasta, joka sinua usein puhuttelee Savadskissa käydessäsi, kerrottiin minulle eilen joku tuhma juttu.
Siinä kaikki mitä hän sanoi. Olga sai sitten tehdä miten hän itse tahtoi: puhella tai olla puhelematta sen nuoren herran kanssa.