Ja neito nousee vuoteeltaan, juopi lasillisen vettä, avaa ikkunan, kastelee kasvojansa pyyhkeellä ja havahtuu niin unelmistaan valveille. —
Mutta Oblomov se herätessään näkee mielikuvituksessaan heti ensimmäisenä Olgan kuvan koko vartaloineen ja syreeninoksa käsissään. Hän on nukahtanut Olgaa ajatellen, käynyt kävelemässä ja lukenut… yhä ja jokapaikassa muistellen vain Olgaa.
Hän on aatteissaan loppumattomassa keskustelussa Olgan kanssa päivät ja yöt. "Suurten keksintöjen historiaa" lukiessaan on hän huomaavinaan eräitä uusia ilmiöitä Olgan ulkomuodossa ja luonteessa, löytää kirjasta mukavia sanoja odottamattomiin kohtauksiin neidon kanssa tai tietoja, kuinka voi lähettää kirjan hänelle ja hämmästyttää häntä.
Kun hän on saanut Olgan kanssa persoonallisesti puhella, jatkaa hän sitä puheluaan vielä kotonaankin, niin että Sakariias väliin tulee sisään, kun Oblomov erittäin hellällä ja pehmeällä äänellä, samanlaisella, jolla keskustelee Olgan kanssa, lausuu tälle esimerkiksi että:
— Sinä kaljupää piru, taas olet tuonut minulle ihan kiilloittamattomat kengät: katsohan etten anna sinulle kyytiä…
Mutta hänen huolimattomuutensa oli hänestä häipynyt siitä hetkestä saakka kun Olga ensi kerran hänelle lauloi. Oblomov ei enää elänyt entistä elämäänsä, jolloin hänelle oli yhdentekevää, makasiko seljällään ja tuijotteli seinään, istuiko hänen luonaan Aleksejev vai istuiko itse Ivan Gerasimovitshin tykönä — ne olivat menneet nuo ajat, jolloin hän ei ketään eikä mitään odottanut, ei päivältä eikä yöltä.
Nyt oli päivällä ja yöllä, joka aamu- ja iltahetkellä oma muotonsa täynnänsä riemuitsevaa loistetta tai värittömyyttä ja hämärää, aina sen mukaan, täyttikö nämät hetket tunne Olgan läsnäolosta vai vierivätkö ne ilman häntä ja siis hitaasti ja ikävästi.
Kaikki tämä kuvastui hänen olemuksessaan. Oblomovin aivoissa oli verkko jokahetkellisiä harkintoja, arveluita, aavistuksia, tietämättömyyden ahdistuksia, ja kaikki johtui siitä kysymyksestä, näkeekö vai eikö hän näe tänään Olgaa? Ja jos hän hänet tapaa, niin mitä Olga sanoo ja mitä Olga tekee? Kuinka tämä häntä katselee, mitä toimitettavaa hänelle antaa, mitä häneltä kyselee ja onko sitten tyytyväinen häneen vai ei? Kaikki nämät mietinnöt muodostuivat nyt hänen elämänsä oleellisiksi kysymyksiksi.
"Ah, jos saisi tuntea ainoastaan tätä lemmen lämpöä eikä kokea sen levottomuutta!" haaveksi hän. "Voi sentään, elämä repii sittenkin ja polttaa, vaikka mihin pakeneisi! Kuinka paljon uutta liikettä ja puuhaa on siihen yht'äkkiä tunkeutunutkaan. Rakkaus — se on kaikista vaikein elämän koulu."
Oblomov oli jo läpilukenut muutamia kokonaisia kirjoja ja Olga oli pyytänyt hänet aina kertomaan niiden sisällyksen sekä kuunteli uskomattomalla kärsivällisyydellä hänen selontekojaan niistä. Oblomov sai myös kirjoittaneeksi joitakuita kirjeitä kotikyläänsä, sai entisen tilanhoitajansa vaihdetuksi toiseen ja ryhtyi Stolzin välityksellä asioihin erään naapurikyläläisen kanssa. Vieläpä olisi hän itse matkustanut kotikyläänsä asti, jos olisi pitänyt mahdollisena Olgan tähden lähteä pois.