— Sitten on ilmoitettava tädille ja kirjoitettava Stolzille.
— Ei suinkaan, vaan sitten on sinun matkustaminen maatilallesi, Oblomofkaan… Andrei Ivanitshan kirjoitti, mitä siellä on tehtävä, minä en tiedä, millaiset toimet teillä siellä on, rakennuspuuhat vai mitkä? — tiedusteli Olga katsoen silmiin.
— Hyväjumala. — puheli Oblomov. — Jos tässä rupeaa kuuntelemaan
Stolzia, niin eihän asia ikipäivinä pääse tädin kuuluviin. Hänhän,
Stolz, sanoo että pitää alkaa rakentaa taloa, sitten teettää teitä ja
puuhata kouluja… Sitä kaikkea ei nyt tämän mailman aikana kerkeä.
Vaan matkustakaamme, Olga, sinne yhdessä, niin silloin…
— Minnekkäs me siellä asetumme? Onko siellä taloa?
— Vanha resu vain ja luulen että portaatkin ovat perin luhistuneet…
— Mutta minne sitten joudumme? — kysyi Olga.
— Täytyy täällä etsiä itsellemme asuntoa.
— Vaan sitä varten myös sinun täytyy lähteä kaupunkiin, — huomautti neito: — se on toinen askel…
— Ja sitten … — jatkoi Oblomov.
— Ottaahan ensin ne kaksikaan askelta, niin sittenpähän nähdään mitä seuraa.