— Ja sitten kaikki lähtevät Katariinanhoville; käskivät sanoa että te vuokraisitte vaunut jostakin.
— Mutta mitä minä siellä teen?
— Hyvä ihme! Sinnehän on huviretki. Vai ettekö tiedä että tänään on
Vapunpäivä?
— Istukaahan, niin tuumitaan tässä … virkkoi Oblomov.
— Nouskaahan ylös, aika on pukeutua.
— Odottakaa vähän, vielä on varhaista.
— Varhaistako! He pyysivät kello kahdeksitoista, me syömme hiukan varemmin tavallista, noin pari tuntia, ja sitten huviretkelle. Lähdetään nyt pian. Käskenkö palvelijan tulla teitä pukemaan.
— Kuinka voin minä pukeutua, kun en vielä ole pessytkään itseäni?
— No peskää siis itsenne!
Aleksejev alkoi kävellä edestakaisin huoneessa, pysähtyi sitten erään taulun eteen, jonka oli nähnyt tuhannen kertaa ennen, katsahti vilahdukselta ikkunaan, otti jonkun pikkukapineen kaapin päältä, käänteli sitä käsissään, katseli tarkkaan kaikilta puolilta ja pani sen jälleen paikoilleen, sitten taas rupesi kävelemään hiljakseen vihellellen — ettei suinkaan häiritsisi Oblomovia nousemasta eikä peseytymästä. Niin kului kymmenkunnan minuuttia.