Hän alkoi laskea ja muistella kaikkia menojaan, vaan saattoi muistaa ainoastaan kaksisataa-viisikymmentä ruplaa.
— Mihin kummaan ne rahat ovat menneet? — huudahti hän. —
Sakariias! Sakariias!
— Mitä suvaitsette?
— Mihinkä meidän kaikki rahamme ovat joutuneet, koska ei meillä niitä enää ole? kysyi Oblomov.
Sakariias alkoi kaivella taskujansa ja veti esiin puolenruplan ja kymmenenkopeikan rahan laskien ne pöydälle.
— Siin' on! unohdin antaa takaisin jäännökset muutosta, — sanoi hän.
— Mitä sinä minun eteeni työnnät noista pikkurahoista! Sano heti, mihin on joutunut kahdeksansataa ruplaa?
— Mistä minä sen tiedän! Vai onko se minun asiani ottaa selkoa, mihin itse tuhlaatte rahanne? Ja mikä sen tietää mitä te tuolla kaupungilla makselette ajureille vaunuista?
— Niin, ajoihin on mennyt paljon rahaa, — muisti Oblomov katsoen Sakariiakseen. — Etkö muista, paljonko siellä huvilassa asuessamme annoimme ajureille?
— Mikä hänet muistaisi! — murahti Sakariias: — sen minä vain muistan että te kerran käskitte minun antaa ajurille kolmekymmentä ruplaa.