— Onhan se, vaan kontrahdin määräaika on kulunut loppuun. Minä olen koko ajan maksanut kuukausittain, sitä vain en muista, milloin olen viimeksi suorittanut…
Molemmat rupesivat miettimään.
— Kuinkas te siis arvelette? kysyi hetkisen vaitiolon perästä
Aleksejev, — muutatteko pois, vai jäättekö paikoillenne?
— En minä arvele sinne enkä tänne, sanoi Oblomov, — ei tee mieleni koko asiaa edes ajatella. Keksiköön Sakariias jonkun keinon.
— Muutamat ne hyvin rakastavat muuttelemista paikasta toiseen, virkkoi Aleksejev: — ja juuri tuo asunnon vaihto heistä onkin vasta hauskaa…
— Muutelkoot vain "muutamat", vaan minä en voi kärsiä mitään muutoksia. Mitäs se kuitenkaan tämä asunnon kohta vielä olisi, — mutta katsokaahan, mitä tilanhoitaja minulle kirjoittaa. Jahka näytän teille kirjeen … mihin se taas on joutunutkin? Sakariias, halloo Sakariias!
"Voi taivasten tekijä!" murahti Sakariias kopperossaan, hypäten alas pankolta: "milloinka laupias Jumala minut päästätkin kaikista vaivoistani?"
Hän astui sisään ja katseli samein silmin herraansa.
— Mikset sinä ole löytänyt kirjettä?
— Hiidestäkö minä sen löydän? Ja mistäs minä tiedän, mitä kirjettä te tarvitsette? En minä lukea osaa.