— Hän se on! — sanoi Oblomov ääneensä ja pysähtyi kauhistuneena uskomatta omia silmiään. — Sinäkö se olet? Kuinka sinä tänne…? — kysyi hän tarttuen naista kädestä.
— Voi kuinka iloinen olen ettäs tulit, — puhui Olga vastaamatta Oblomovin kysymykseen: — minä jo luulin ettet tulekkaan ja rupesin pelkäämään!
— Mutta millä ihmeen lailla sinä tänne olet päässyt? — tinkasi
Oblomov ällistyksissään.
— Ole vaiti, mitä sinä minusta noin tutkit? Se on ikävää! Minä tahdoin vain nähdä sinut ja tulin — Siinä kaikki. Hän puristi lujasti Oblomovin kättä, katsoi häntä iloisesti ja huolettomasti silmiin sekä nautti niin viattomasti ja avomielisesti tästä varastamastaan silmänräpäyksestä että Oblomovin kävi melkein kateiksi ettei itse voinut olla yhtä leikillisellä tuulella. Mutta vaikka hän, miesparka, olikin kovasti huolissaan, ei hän sentään voinut olla hetkeksi riemastumatta nähdessään Olgan kasvot nyt vapaina siitä erityisestä ilmeestä, mikä aina ennen oli väikkynyt hänen kulmakarvoillaan ja uurtanut poimun hänen otsaansa. Nyt esiintyi hän siitä vapaana hämmästyttäen Oblomovia piirteidensä ihmeellisellä kypsyydellä.
Tällaisena hetkenä tuulahti neidon kasvoista suurta lapsellista luottamusta kohtaloon, onneen ja häneen, Oblomoviin… Hän oli sangen suloinen.
— Voi kuinka iloinen minä olen! Kuinka iloinen, kuinka iloinen olen! — toisteli hän hymyillen ja katsellen Oblomoviin. — Luulin etten saa sinua nähdä koko päivänä. Minulle tuli eilen yhtäkkiä sellainen tuska — en tiedä, mistä syystä — etten voinut olla kirjoittamatta. Oletko iloinen että tulin?
Ja hän katsahti Oblomovin kasvoihin.
— Kuules, miksi sinä olet tänään niin murrutuulella? Miksi olet vaiti? Etkö ole iloinen? Minä luulin sinun tulevan ihan hulluksi riemusta, vaan sinähän mökötät kuin nukkuisit. Herätkää, hyvä herra, Olga on teidän kanssanne! Ja hän työnsi hänet nuhdellen keveästi luotaan.
— Etkö ole terve? Mikä sinua vaivaa? — ahdisti Olga.
— Ei, kyllä minä olen terve ja onnellinen, — kiiruhti Oblomov sanomaan, jottei suinkaan Olga rupeaisi urkkimaan hänen sielunsa salaisuuksia. — Minä vain sentähden olen levoton, että kuinka sinä yksiksesi…