— Niin … näetkös, Olga … minä yhä arvelen että eiköhän kirje siihen asti kerkeä.
— Hyvä. Mutta tule kuitenkin huomenna päivälliseksi, kuuletko?
— Kyllä minä, kyllä se sopii! — sopersi Oblomov hätäisesti, ja Olga astui sisään kauppamakasiinin ovesta.
"Ah, hyväjumala, kuinka pitkälle asia jo on mennyt! Raskas kivi on yhtäkkiä pudonnut päälleni. Mitä minä nyt osaan tehdä? Sonitshka! Sakariias! ja ne keikarit."
6.
Kotiin tultuaan ei hän huomannut että Sakariias tarjosi hänelle aivan jäähtyneen päivällisen, ei huomannut, kuinka hän sen jälkeen yhtäkkiä joutui vuoteeseensa ja nukahti kuolemansikeään uneen.
Seuraavana päivänä vavahti hän muistaessaan että oli mentävä Olgan luo. "Miten mailmassa minä voin!" Hän kuvaili elävästi mielessään, kuinka kaikki tulevat katsomaan häneen merkitsevästi.
Ovenvartija siellä häntä muutenkin kohtelee aina erityisemmällä tavalla hyvänsuopeasti. Siimon lakeija ihan hyppää päänsä puhki, jos hän sattuu tältä pyytämään lasillisen vettä. Katja ja lapsenpiika seuraavat häntä ystävällisellä hymyllä.
"Sulhanen, sulhanen!" loistaa leimattuna kaikkien otsalla eikä hän ole vielä edes pyytänyt tädin suostumusta, eikä ole hänellä kopeikkaakaan rahaa, ei hän tiedä milloin sitä toki tuleekaan eikä edes tiedä, kuinka paljon hänellä on tuloja tänä vuonna maatilastaan. Eikä hänellä siellä kylässä ole edes oikeata taloa — mainio sulhasmies tosiaankin!
Sentähden olikin hän päättänyt, kunnes varmat tiedot maalta saapuvat, tavata Olgaa ainoastaan sunnuntaisin todistajain läsnäollessa. Kun siis tämä päivä koitti, ei hän aamustapäivin ollenkaan aikonut valmistautua lähtemään Olgan luo.