— Suu kiinni ja kuuntele mitä sanotaan! — huudahti Oblomov niin että Anisja aristui.
— Osta torilta … vaikkapa parsajuuria … — toimitti Oblomov miettien ja keksimättä mitä lähettää hänet noutamaan.
— Mitäs parsajuuria niitä tähän aikaan on, herra kulta? Ei niitä saa toki mistään…
— Mars ulos! — tiuskasi Oblomov ja Anisja pakeni. — Juokse sinne minkä kintuista lähtee, — huusi hän hänen jälkeensä: — äläkä katso taaksesi, vaan tule takaisin sieltä niin hitaasti kuin mahdollista ja muista ettet ennen kello kahta näytä nenääsikään täällä!
— Mitä ihmettä tämä merkitsee? — puheli Sakariias Anisjalle töytätessään hänen kanssaan yhteen portin takana. — Ajoi minut ulos kävelemään ja antoi kaksi riunaa. Mihinkä minä tässä osaan mennä kävelemään?
— Se on herrain asia, — huomautti teräväjärkinen Anisja — mene sinä sen Aapelin, kreivin kuskin luo ja kestitse sitä teellä, se kun aina on sinua juottanut, niin minä sillä aikaa juoksen torille.
— Kuules Aapeli, mitä ihmettä se mahtaa merkitä — sanoi Sakariias myös kreivin kuskille, — kun herra ajoi minut ulos kävelemään ja antoi rahaa olueen…
— Eiköhän tuolle itselleenkin pistänyt päähän vähän kieltänsä kastaa? — arveli Aapeli terävästi: — sentähden se sinullekkin rahaa antoi ettei kateeksi kävisi. No mennään nyt.
Hän räpäytti silmiään merkitsevästi Sakariiakselle ja nyökäytti päätään erästä katua kohti.
— Mennään! — toisti Sakariiaskin ja myös nyökäytti päätään samaan suuntaan.