— Mitäpä se minua koskee, kuka hyyryläisen luona kulkee! Vaikkapa hyvinkin kulkisi neitejäkin…
— Ei, ei! — kielsi Oblomov jyrkästi. — Herranen aika! — se neiti, josta tuo Sakariias lörpöttää, on äärettömän iso ja paksu ruumiiltaan ja puhuu korkealla basso-äänellä, vaan tämä, nimittäin ompelijatar, kuulitte kai, kuinka hienolla äänellä hän puhui: hänellä on oikein ihmeellinen ääni. Olkaa siis niin hyvä elkääkä suinkaan luulko…
— Mitä se meihin kuuluu? — toisti yhä emäntä, kun Oblomov jo oli poismenossa. — Mutta elkäähän vain unhoittako, kun tulee tarvis paitoja ommelluttaa, sanomasta minulle, sillä ne minun tuttuni tekevät niin hienoa työtä … sen toisen tytön nimi on Elisabet ja sen toisen Maria Nikolavna.
— Hyvä, hyvä, kyllä muistan, mutta elkää te vain luulko että minä … olkaa niin hyvä…
Ja Oblomov vetäysi kamariinsa, pukeutui ja ajoi sitten Olgan luo.
Palattuaan illalla kotiin, löysi hän huoneensa pöydältä odotetun kirjeen, joka oli tullut maalta hänen asiamieheltään ja naapuriltaan. Hän riensi lampun luo, luki kirjeen läpi — ja hänen kätensä vaipuivat hervottomina alas.
"Pyydän nöyrimmästi uskomaan luottamustoimen toiselle henkilölle (niin kirjoitti naapuri), sillä minulle on karttunut niin paljon asioita etten suoraan sanoen voi ottaa huolekseni teidän maatilanne hoitoa. Kaikista parhainta on että itse saavutte tänne ja vielä parempi että itse asetutte asumaan maatilallenne. Teidän tiluksenne ovat hyvät, mutta kokonaan hunningolle heitetyt. Ennenkaikkea täytyy huolellisemmin järjestää päivätyöt ja verot, vaan sitä on mahdoton tehdä ilman isäntää: talonpojat ovat hemmoteltuja eivätkä tottele uutta kylänvanhinta, entinen taas on epärehellinen ja häntä tulee pitää silmällä. Tulojen määrää on mahdoton arvioida. Nykyisen epäjärjestyksen vallitessa saanette tuskin enempää kuin kolme tuhatta ja senkin vain jos itse olette läsnä. Minä lasken tuloja ainoastaan viljasta, sillä veronmaksajista ei ole suuria toiveita: ne täytyy ottaa käsiinsä ja ottaa selko rästeistä — tähän tarvitaan kaikkiaan noin kolme kuukautta. Vilja on tänä vuonna hyvää ja hyvässä hinnassa, ja maalis- tai huhtikuussa saatte te rahat, jos itse olette tarkastamassa myöntiä. Vaan nyt ei ole puhdasta rahaa kopeikkaakaan. Mitä koskee tien ehdotusta Verhljovon kautta ja sillanrakennusta, niin olen minä, koska en ole teiltä saanut vastausta pitkään aikaan, jo päättänyt yhdessä Odontsovin ja Belovodovin kanssa suunnata tien meidän luota Neljkin kylään, niin että siis Oblomofka jääpi kauvas syrjään. Lopuksi uudistan pyyntöni olemaan niin hyvä ja saapumaan niin pian kuin mahdollista: noin kolmessa kuukaudessa ehtii saada tietoonsa, mitä voi toivoa tulevasta vuodesta. Meillä on täällä kohta vaalit, ettekö haluaisi tulla äänestetyksi kihlakunnan sovintotuomariksi? Kiiruhtakaa siis. Teidän talonne on sangen huono (oli lisätty kirjeen loppuun). Minä olen käskenyt karjapiian, entisen hevosrengin ja kahden vanhanpiian siirtyä sieltä pirtin puolelle asumaan, sillä olisi ollut vaarallista jäädä kauvemmaksi sen katon alle."
Kirjeen oheen oli liitetty muistiinpanolippu, kuinka monta lästineljännestä viljaa oli korjattu, kuinka paljon jauhettu, kuinka paljon aittoihin ammennettu, kuinka paljon oli määrätty myötäväksi ja muita samankaltaisia taloudellisia yksityisseikkoja.
"Ei kopeikkaakaan rahaa — kolme kuukautta — itse saapua — järjestää talonpoikain työt — ottaa selkoa tuloista — vaalit" — kaikki nämät tiedonannot saartivat nyt kuni aaveet Oblomovin. Hän säpsähti ikäänkuin olisi ollut metsässä pimeänä yönä, kun jokaisen pensaan ja puun juurella näyttää piilevän ryöväri, ilkiö tai peto.
— Mutta tämähän on hirveä häpeä: minä en siihen alistu! — hoki hän itsekseen koettaen tutustua näihin aaveisiin niinkuin pelkurikin rypistettyjen silmäkulmiensa alta siristää silmänsä päin kummituksia tuntien ainoastaan karmivaa kylmää sydämmessään ja heikkoutta käsissään ja jaloissaan.