— Onko veljenne kotona? — kysyi hän emännältä.
— Kotona se on, mutta meni jo maata.
— Pyytäkää siis häntä huomenna minun luokseni, — sanoi Oblomov: — minun täytyy häntä välttämättä tavata.
9.
Seuraavana päivänä astui veli sisään samalla tavalla kuin ennenkin, istuutui yhtä varovasti tuoliin, pisti kädet hihoihin ja odotti mitä Ilja Iljitshillä oli sanottavaa.
— Minä olen saanut sangen ikävän kirjeen maalta vastaukseksi lähetettyyn valtakirjaan — muistatteko? — lausui Oblomov. — Tässä se on, vaivautukaa lukemaan.
Ivan Matvejevitsh otti kirjeen ja silmäili tottuneesti läpi sen rivit samalla kun kirje hiukan vapisi hänen sormissaan. Luettuaan pani hän kirjeen pöydälle ja piiloitti kädet selkänsä taa.
— Kuinkas te arvelette että mitä nyt on tehtävä? — kysyi Oblomov.
— Teitä neuvotaan matkustamaan sinne itse, — virkkoi Ivan Matvejevitsh — Mitäpäs siinä: sinne on tuhat-kaksisataa virstaa, jumalatiesi millaista matkaa! Vaan viikon päästä asettuu keli, silloinhan voisitte lähteä.
— Minä olen aivan vieraantunut matkustamisesta ja varsinkin talvisaikaan, totta puhuen, olisi se minulle vaikeata, eikä tässä oikein haluttaisikaan… Ja sitäpaitsi kävisi kovin ikäväksi olla yksikseen maalla…