— Päästäkää irti! Täytyy vielä sokuriakin hienontaa ja kaataa viiniä pudinkiin.
Mutta Oblomov piteli yhä kiinni kyynäspäistä ja hänen kasvonsa olivat liki emännän niskaa.
— Mitäs sanoisitte, jos minä teihin niinkuin … rakastuisin?
Emäntä naurahti.
— Vaan rakastuisittekos te minuun? — kysyi yhä Oblomov.
— Miksikäs ei? Jumalahan on käskenyt kaikkia rakastaa.
— Vaan entäs, jos minä teitä suutelen? — kuiskahti Oblomov kumartuen liki emännän poskea, niin että hänen hengityksensä ihan poltti tämän kasvoja.
— Nyt ei ole pääsiäisviikko, — vastasi naurahtaen emäntä.
— No, suudelkaa te sitten minua!
— Kunhan päästään tästä pääsiäiseen, niin suudellaan sitten, — sanoi emäntä vähääkään ihmettelemättä, hämmästymättä tai arkailematta, seisoen suorana ja liikkumattomana kuin hevonen länkiä päälle pantaessa. Oblomov suuteli häntä keveästi kaulalle.