— Laillinen on asia! — toisti Tarantjev.
— Ja koettakootpa silloin perilliset pistää nokkansa Oblomofkaan.
— Niin, koettakoot vain! Ryypätään veli!
— Tomppelein malja! — ehdotti Ivan Matvejevitsh. Ja he joivat lasinsa pohjaan.
4.
Nyt on meidän siirtyminen hiukan taaksepäin, aikaan ennen Stolzin saapumista Oblomovin nimipäiville sekä toiseen paikkaan kauvas pois Viipurinpuolelta. Siellä kohtaavat meitä lukijalle jo entuudesta tutut henkilöt, joista ei Stolz ollut Oblomoville erityisistä syistä kaikkea kertonut, mitä tiesi, tahi kentiesi sentähden ettei tämä ollut heistä kaikkea kysellytkään, tehden täten luultavasti myös erityisistä syistä.
Kerran kulki Stolz Pariisissa pitkin bulevaardia hajamielisesti silmäillen sivukulkevia ja suurten myymäläin kylttejä pysäyttämättä katsettaan mihinkään.
Hän ei pitkiin aikoihin ollut saanut kirjeitä Venäjältä, ei Kievistä, ei Odessasta eikä Pietarista. Hänellä oli ikävä ja hän vei vielä kolme kirjettä postiin ja läksi sitten palaamaan asuntoonsa.
Yhtäkkiä hänen silmänsä pysähtyivät johonkin liikkumattomina ja kummastusta ilmaisevina, vaan saivat sitten jälleen tavallisen ilmeensä. Kaksi naista oli poikennut bulevaardilta kadulle ja mennyt sisään erääseen myymälään.
"Ei voi olla mahdollista", ajatteli hän: "kaikkia sitä päähän pälkähtääkin. Minäkö en tuntisi! Eivät ne ne olleet."