Stolz oli heti huomannut ettei Olgaa enää voinut saada nauramaan, usein näet tämä tuijottaen ja toisen silmän kulmakarvat suhteettomasti toisten yläpuolella, rypistynein otsin ja kärsimättömänä kuunteli toisen sukkeluuksia ikäänkuin nuhdellen häntä kevytmielisyydestä tai yhtäkkiä, sensijasta että olisi vastannut pilapuheeseen, teki syvällisen kysymyksen evästäen sen niin järkähtämättömällä katseella että Stolz tunsi omantunnon vaivoja huolimattomasta ja tyhjästä puheestaan.
Toisinaan ilmaantui Olgassa niin suurta sisällistä väsymystä jokapäiväiseen ihmishälinään ja joutavaan lörpöttelyyn, että Stolzin oli pakko äkisti siirtyä toiselle alalle, jolle hän harvoin ja vastahakoisesti antautui naisten kanssa. Kuinka paljon miettimistä ja järjen kekseliäisyyttä tuhlattiinkaan yksinomaan siihen, että Olgan syvä ja kysyvä katse kirkastuisi ja rauhoittuisi, ettei se janoten harhailisi etsimään vastausta jostakin kauvempaa ja osuisi Stolzin sivu.
Tämä joutui aina kovaan hätään, kun hän, annettuaan huolimattoman selityksen, huomasi, kuinka Olgan katse muuttui kuivaksi ja tylyksi, kuinka hänen kulmakarvansa rypistyivät ja kasvoille levisi varjo mykkää, syvää tyytymättömyyttä. Ja hänen täytyi panna pari-kolme vuorokautta aikaa vartavasten mitä hienoimpiin järjen juoniin, vieläpä käyttää pientä viekkautta, sekä koko seurustelutaitonsa naisten suhteen, saadaksensa selvyyden aamuruskon vähitellen ja väkisten nousemaan Olgan sydämmestä hänen kasvoilleen ja sovinnon leppeyden hänen katseeseensa ja hymyilyynsä.
Illoin palasi hän asuntoonsa toisinaan ihan nääntyneenä tästä taistelusta pitäen itseänsä onnellisena jos oli päässyt siitä voittajana.
"Hyväjumala, kuinka hän on kypsynyt ja kehittynyt tämä tyttö! Ken on ollut hänen opettajansa? Missä hän lienee ottanutkin elämän oppitunteja? Paroonin edessäkö? Siellähän on sileää ja tyhjää, eikä sen keikarimaisista korulauseista saa mitään ammennetuksi! Eihän siis vain Iljan edessä?…"
Ja Stolz ei voinut ymmärtää Olgaa, vaan riensi taas toisena päivänä hänen luokseen tutkimaan yhä hellävaroen ja arasti hänen kasvojensa ilmeitä, usein joutuen pulaan ja selvittäen ainoastaan koko älynsä ja elämän tuntemuksensa avulla ne kysymykset, epäilykset, vaatimukset ja kaiken muun, mikä kuvastui Olgan piirteissä.
Kokemuksen tulisoihtu käsissään laskeusi hän neidon sielun sokkeloihin, löytäen ja paljastaen sieltä joka päivä uusia totuuksia, yhä näkemättä kuitenkaan pohjaan, sekä seuraten ainoastaan ihmetyksellä ja levottomuudella hänen henkensä päivittäistä ravinnon tarvetta, hänen sielunsa vaikenematonta elämänkokemuksen vaatimusta.
Mutta oli Stolzilla sentään muutakin tekemistä kuin joka päivä näin tutkistella toisen sieluntilaa. Varustettuaan Olgan kukkasilla, kirjoilla, nuoteilla ja albumeilla, rauhoittui hän joskus arvellen pitkäksi ajaksi laatineensa hupaisen ohjelman ystävättärensä joutohetkille, ja läksi itse töihinsä tai ajoi katsomaan jotakin kaivosta, jotakin mallikartanoa, tunkeutui miespiireihin tekemään uusia tuttavuuksia huomattavien henkilöiden kanssa, sekä palasi sitten Olgan luo peräti uuvuksissa istahtaakseen neidon pianon viereen vähän huokaisemaan laulunsävelten helmassa. Ja silloin hän odottamattaan saattoi tavata neidon kasvoilla jo valmiita kysymyksiä sekä huomata hänen katseestaan tiukkoja tilinteon vaatimuksia. Ja Stolzin täytyi vastentahtoaankin tehdä selkoa Olgan edessä kaikesta siitä, mitä oli käynyt katsomassa.
Joskus ilmilausui Olga halun saada itsekkin nähdä ja tietää, mitä Stolz oli nähnyt ja tunsi, ja silloin tämä suoritti kaiken uudestaan ajaen hänen kanssaan katsomaan, milloin jotakin laitosta, paikkaa, konetta, milloin lukemaan seinistä ja kivipatsaista vanhoja historiallisia kirjoituksia. Vähitellen ja huomaamattaan oppi Stolz näin hänen seurassaan ääneensä ajattelemaan ja tunteitaan ilmituomaan, niin että hän kerran yhtäkkiä, ensin ankarasti tutkittuaan itseänsä, ymmärsi että oli alkanut elää kahden, eikä ollut enää yksin, ja että hän eli tätä elämää siitä päivästä saakka, jolloin Olga oli saapunut.
Melkein tajuttomasti, ikäänkuin itsensä edessä, arvosteli hän ääneen Olgan läsnäollessa tätä keksimäänsä salaisuutta ihmetellen sekä itseään että häntä, tutki sitten tyystin, oliko neidon silmiin jäänyt kysyvä katse, väikkyikö tämän kasvoilla tyydytyksen rusko ja seurasiko katse häntä kuni valloittajaa.