— Siinä nyt näette! — todisti Stolz.
— Mutta jos hän olisi muuttunut, elostunut, totellut minua … niin luuletteko etten olisi silloin häntä rakastanut? Tokko se silloinkin olisi ollut valhetta ja erehdystä? — puheli Olga tutkiakseen asiaa kaikilta puolilta, jotta ei jäisi jäljelle pienintäkään tahraa eikä ongelmaa.
— Se merkitsee: jos Oblomovin sijassa olisi ollut toisellainen mies, — keskeytti Stolz: — niin epäilemättä teidän suhteenne olisivat muodostuneet rakkaudeksi, lujittuneet, ja silloin… Mutta siinä on toinen romaani ja toinen sankari, joka ei kuulu meihin.
Olga hengähti ikäänkuin olisi viskannut viimeisen painon sielustaan.
Molemmat olivat vaiti.
— Voi kuinka tuntuu onnelliselta taas tulla terveeksi, — äänteli neito vitkalleen, ikäänkuin uudestaan kukoistukseensa puhjeten, ja käänsi Stolziin katseen täynnä niin syvää tunnustusta, niin hehkuvaa ja harvinaista ystävyyttä, että mies oli katseessa näkevinään kipinän, jota hän turhaan lähes vuoden ajan oli etsinyt. Hän tunsi riemullisen väristyksen koko olennossaan.
— Minäkin paranen! — sanoi hän miettien. — Voi jospa vain voisin saada päähäni että tämän romaanin sankari on — Ilja! Kuinka paljon aikaa on mennyt hukkaan, kuinka paljon verta on pilautunut! Ja miksi, minkätähden? — hoki hän miltei harmistuneena. Mutta yhtäkkiä hän ikäänkuin selvisi tästä harmin huumauksesta, heräsi raskaista hauteistaan. Otsa sileni, silmät ilostuivat ja innostuneena hän virkkoi:
— Sehän taisi ollakkin välttämätöntä, kuinka rauhallinen minä nyt jälleen olen ja … kuinka onnellinen!
— Minusta taas tuntuu kuin olisin nähnyt unta ja ikäänkuin ei mitään olisi ollutkaan! — äänsi Olga mietteissään, tuskin kuultavasti, ihmetellen äkillistä uudesti syntymistään.
— Te olette ottanut päältäni ette ainoastaan häpeää ja katumusta, vaan myös murheen ja kivun — kaikki tyyni… Kuinka te sen olettekin tehnyt? — kysyi hän hiljaa. — Ja kaikkiko tämä nyt loppuu … tämä erehdys?
— Se on luullakseni jo loppunutkin! — sanoi Stolz katsahtaen neitoon ensi kertaa himon silmillä ja salaamatta sitä: — tarkoitan kaikki se, mitä on ollut.