— Aja hänet pois heti paikalla!
— Kenenkä minä sitten sijaan määrään? Enhän minä siellä tunne talonpoikia. Satun saamaan vielä huonomman. Kahteentoista vuoteen en siellä ole ollut.
— Matkusta itse sinne, ei siitä muuten selviä. Vietä siellä kesäsi ja saavu sitten syksyllä uuteen asuntoosi tänne. Minä sillä aikaa toimitan huoneet sinulle valmiiksi.
— Ettäkö minä itse lähtisin tästä maalle ja sitten uuteen asuntoon?
Kuinka epätoivoisia suunnitelmia sinä yhä minulle latelet! huudahti
Oblomov kovasti tyytymättömänä. — Ei, minä en mene äärimmäisyyksiin,
vaan pysyn kultaisella keskitiellä…
— Siispä, veli Ilja Iljitsh, joudut sinä kokonaan turmioon. Minä olisin sinun sijassasi aikoja sitten pantannut koko maatilan ja ostanut toisen tai talon täällä kaupungissa, parhaalla paikalla. Semmoisella kylällä se kyllä kannattaisi. Olisin sinun sijassasi pantannut itse kartanonkin ja ostanut muualta toisen… Annappas koetteeksi minulle sinun omaisuutesi, niin saavatpa moukat nähdä ja kuulla, mikä mies minä olen!
— Herkeä kerskailemasta ja keksi keino, miten pääsisin sekä muuttamasta että matkustamasta ja kuinka asiat nyt järjestettäisiin … — muistutti Oblomov.
— Mutta siirrytkö sinä sen nahjus kuuna päivänä tältä paikalta? sanoi taas Tarantjev. — Katso nyt itseäsi: mihinkä sinä kelpaat? Mitä hyötyä sinusta on isänmaalle? Miks'et sinä voi matkustaa maatilallesi?
— Minulle on vielä liian varhaista sinne matkustaa, vastasi Oblomov: — annahan minun ensin lopettaa suunnitelmani niihin uudistuksiin, jotka siellä aijon panna toimeen… Mutta tiedätkö mitä, Mihei Andreitsh? virkkoi yht'äkkiä Oblomov. — Matkustappa sinä sinne. Sinähän ymmärrät ne asiat, paikat ovat sinulle myös tutut… En minä säästäisi kuluja…
— Olenko minä sinun kartanovoutisi? ärähti Tarantjev röyhkeällä äänellä. — Ja minäkö muka olen tottunut moukkain kanssa muokkaamaan…
— Mutta mitäs siis on tehtävä? sanoi Oblomov miettiväisesti. —
Todentotta en ymmärrä.