— No, kosk'et lupaa, niin hyvästi siis! sanoi Tarantjev pannen jälleen hatun päähänsä.
— Voi hyvä Jumala sentään! Tuo tilanhoitaja juuri kirjoittaa että minun tuloni ovat "noin pari tuhatta ruplaa pienemmät" kuin ennen ja sinä tässä vielä tahdot portteria lisäksi. No, olkoon, osta sitten portteria…
— Anna lisää rahaa — sanoi Tarantjev.
— Mutta saathan takaisin jäännökset siitä kymmenruplasta.
— Niin kyllä, vaan entäs ajuri Viipurin puolelle? vastasi Tarantjev.
Oblomov kaivoi vielä esiin täyden hopearuplan ja työnsi sen harmistuneena hänen käteensä.
— Tuo tilanhoitajasi on suuri roisto — se on sitä kuin minä sinulle nyt sanon — alotti Tarantjev pistäen hopearuplan taskuunsa: — ja sinä pöllö uskot häntä suu selälläsi. Älyätkös, mitä nuottia se tuossa laulaa? Kuivuus, katovuodet — hallat, talonpoikia muka karannut… Valetta kaikki tyyni! Minä olen päinvastoin kuullut että meidän seuduillamme, Shumilovin sukukartanossa, menneen vuotisella sadolla on saatu kaikki velat maksetuiksi, — vaan sinun maillasi on muka yht'äkkiä kuivuus ja halla… Ja Shumilovin pellot ovat ainoastaan viisikymmentä virstaa sinun tiloiltasi: miksi ei siis sielläkin vilja olisi pilalle palanut? Ne ovat vain hänen omia keksintöjään nuot verorästit, joista se puhuu. Se mies ei ole pitänyt huolta mistään. Miksi on hän laiminlyönyt kaikki? Mistä nämät verorästit? Eikö ole muka työnansioita siellä meidän puolessa? Hiisi vieköön, hän on roisto! Kyllä minä hänet opettaisin! Nähtävästi sentähden ovat talonpojatkin häneltä karanneet että itse ensin on nylkenyt ne paljaiksi ja senjälkeen ajanut heidät pois. Tietysti hän siksi ei ole ispravnikalle siitä voinut valittaa.
— Tuo nyt ei liene mahdollista, lausui Oblomov: — hänhän mainitsee ispravnikan vastauksenkin kirjeessään — ja niin luonnollisesti…
— Äläpäs taas! Sinä et ymmärrä hölynpölyä. Kaikki roistothan kirjoittavat "luonnollisesti", sen saat uskoa, kun minä sanon. Katso nyt esimerkiksi, jatkoi hän osoittaen Aleksejevia: — tuossa istua kyyröttää rehellinen sielu, tyhmä kuin lammas, vaan kirjoittaakos hän luonnollisesti? — Ei ilmoisna ikinä! Mutta hänen sukulaisensa, se sika, se peto, se osaa kirjoittaa. Sinä taas et kirjoita luonnollisesti. Sinun tilanhoitajasi petomaisuuden näkee juuri siitä että hän niin taitavasti ja luonnollisesti on kirjeensä kyhännyt. Näetkös, kuinka mestarillisesti hän on pannut kokoon sanan sanalta: "että kiinnityskirja annettaisiin asuntopaikallemme."
— Mitäs minä siis teen hänen suhteensa? kysyi Oblomov.