— Rappioon joutunut, kerrassaan rappioon joutunut mies! lausui
Tarantjev.
— Ettäkö minä olen rappioon joutunut?
— Kuinkas muuten!
— No, jos olen rappioon joutunut, niin sano, mitä siis pitää tehdä?
— Vaan mitä sinä siitä annat minulle?
— Johan on sanottu että samppanjaa tulee, vieläkös enempää vaadit?
— Samppanjan lupasit jo asunnonhausta. Minähän olen sinun hyväntekijäsi, mutta sinä et sitä tunnusta, vaan riitelet vielä vastaan, sinä kiittämätön sielu! Mene ja hae itse itsellesi kortteeri, jos kykenet? Ja se tässä on pääasia — minkälaisen asunnon minä sinulle olen tarjonnut. Sellainen rauha sinulle siellä koittaisi, aivan kuin asuisit oman sisaresi luona. Kaksi lasta, naimaton veli, ja minä sinun jokapäiväinen vieraasi…
— No hyvä on, hyvä on, keskeytti Oblomov, — sano nyt minulle vain, mitä minun on tekeminen tilanhoitajani suhteen?
— En sano sanaakaan, jollet lisää portteria päivällispöytään?
— Vai portteria sulle tässä vielä? Etpä sinä vähällä…