Sakariias ei ilmaissut mitään erikoista tyytymättömyyttä tai kummeksumista kuullessaan tämän herransa käskyn ja nuhteen pitäen nähtävästi omasta puolestaan sitä sangen luonnollisena asiana.
— Kukapa hänet tiennee, missä nenäliina on! murisi hän vain kulkien ympäri huonetta ja hypistellen jokaista tuolia, vaikka selvään näkikin ettei ainakaan tuoleilla mitään ollut.
— Kaikki teiltä joutuu hukkaan! muistutti hän aukaisten oven myöskin vieraskamariin katsoakseen, löytyisikö nenäliina ehkä sieltä.
— Älä sinne mene, hae täältä, minä en ole käynyt siellä toispäivästä asti. Hae se nyt sukkelaan, puheli Ilja Iljitsh.
— Missä lie koko nenäliina? — ei sitä vain löydy jupisi Sakariias hujautellen käsiään puoleen ja toiseen ja tirkistellen kaikkiin nurkkiin. — Ka tuollahan tuo on, kahahti hän äkkiä vihaisesti — teidän allanne! - sieltä kulma kurkistaa. Siinä on miestä, itse makaa nenäliinansa päällä ja sitten toiselta tinkaa!
Ja odottamatta vastausta yritti Sakariias lähteä ulos huoneesta. Oblomovia hiukan hävetti oma erehdyksensä, mutta äkkiä hän keksi toisen aiheen tehdäksensä Sakariiaksen syypääksi.
— Mikä kauhea siivo sinulla on täällä jokapaikassa! sanoi hän. — Herra Jumala sitä pölyn paljoutta ja likaa! Katsohan tuonne nurkkiinkin, minkälaista siellä on — et kerrassa mitään sinä viitsi tehdä.
— Minäkö en mitään viitsi tehdä…? alotti Sakariias syvästi loukkautuneella äänellä: henkeäni säästämättähän minä parastani koetan ja puuhaan. Pölyt pyyhin ja lattiat lakaisen melkein jok'ikinen päivä… Ja hän viittasi kädellään lattian keskustaa sekä pöytää, jolla Oblomov oli päivällisateriansa syönyt.
Katsokaa tuonne, puheli hän: — kaikki on lakaistu ja siistiksi siivottu aivankuin häiksi… Mitä tästä puuttuu?
— Vai niin, mitäs sitten tämä tietää? keskeytti Ilja Iljitsh osoitellen seiniä ja kattolakea: entä tämä? ja tämä? Ja hän osoitti myös eilispäivältä jätettyä pyyhinliinaa sekä pöydälle unohdettua lautasta leipäkannikoineen.