— Öisin minua ryittää, varsinkin jos olen syönyt illallisen.
— Hmm… Onkos sydämmentykytystä? Särkeekö päätä?
Ja tohtori teki vielä muutamia samansuuntaisia kysymyksiä, kallisti sitten kaljun kallonsa sekä vaipui syviin ajatuksiin. Parin minuutin kuluttua kohotti hän yht'äkkiä päänsä ja lausui päättävällä äänellä:
— Jos te vielä pari-kolme vuotta elätte tässä ilmanlaadussa sekä yhä makailette ja syötte rasvaisia ja raskaita ruokia, niin te kuolette halvaukseen.
Oblomov vavahti kauhistuneena.
— Mutta mitä minun pitää tehdä? Neuvokaa Jumalan nimessä? kysyi hän.
— Sitä samaa mitä muutkin tekevät: matkustakaa ulkomaille.
— Ulkomaille! kertasi Oblomov kummastuneena.
— Niin, mitä ihmettä siinä sitten on?
— Suokaa anteeksi, herra tohtori — ulkomaillekko? Kuinka se olisi mahdollista?