Tämä hymyili kaukaa suloisesti Aleksanderille. Joka veneen liikkeessä rantaan päin kohosi ja laskeutui hänen rintaansa kovemmin.
— Nadeshda Aleksandrowna!… sanoi Adujew, voiden tuskin vetää henkeä ilosta.
Aleksander Fedoritsh!… vastasi hän.
— Tietämättä heittäysivät he toisiansa vastaan, mutta hillitsivät itseään ja katsoivat toinen toisiaan hymyillen, kosteilla silmillä, eivätkä voineet puhua mitään. Siten kului muutama minuutti.
Ei voi syyttää Piotr Ivanitshia siitä, ettei hän huomannut Nadinkaa ensikerralla. Hän ei ollut kaunotar, eikä vetänyt paikalla huomiota puoleensa.
Mutta se, joka katseli hänen kasvojensa piirteitä, ei kääntänyt katsettaan hänestä pois. Hänen kasvonsa olivat harvoin paria minuuttia rauhallisina. Hänen sielunsa, joka vähimmästäkin oli tunteellinen ja hellä ärtymään, ajatukset ja kaikellaiset vaihelivat mielenliikutukset, toinen toisensa jälkeen alinomaa hänen kasvoillaan ja nämä tunteitten väritykset vaihtuivat kummallisessa leikissä, antaen hänen kasvoilleen joka minuutti uuden ja odottamattoman ilmeen. Esimerkiksi, silmät salamoivat yht'äkkiä, polttavat ja silmänräpäyksessä peittyvät pitkien silmäripsien alle; kasvot tulevat elottomiksi ja liikkumattomiksi — ja Teidän edessänne on aivan kuin marmoripatsas. Sen jälkeen odotatte taaskin samanlaista läpitunkevaa sädettä — mutta merkkiäkään siitä ette näe! Silmäluomet kohoavat hiljaa, Teidät valaisee hitaasti — lempeä silmien loiste, aivan kuin kuun, joka ilmestyy hitaasti pilvien taakse. Liikkeissä on samaa. Niissä on paljon viehätystä, mutta ei keijukaisen suloutta. Tässä viehätyksessä on paljon kummallistakin, rajua, jota luonto antaa kaikille, vaan jonka taide karsii pois jälkeä jättämättä, sen sijaan kuin sen pitäisi vaan pehmentää. Nämät jäljet ilmestyivät usein Nadinkan liikkeissä. Väliin hän istuu oikein taiteellisessa asennossa, mutta ei aikaakaan, Jumala ties mistä sisällisestä liikkeestä, tämä kuvan tapainen asema vaihtuu aivan odottamatta ja taaskin lumoavalla liikkeellä. Puheessa on taas samat odottamattomat käännekohdat: milloin oikea arvostelu, milloin haaveilu, luja päätös, sitten lapsen ilveet, tahi hieno teeskentely. Kaikki osoittivat hänessä terävää järkeä, itsepintaista vaihtelevaista sydäntä. Ei Aleksander yksin olisi hänen tähdensä tullut hulluksi; ainoa, Piotr Ivanitsh, ainoastaan pääsee vapaaksi: mutta paljonko semmoisia löytynee?
— Te odotitte minua! Jumalani, miten minä olen onnellinen! sanoi
Aleksander.
— Minäkö odotin? En edes ajatellutkaan! vastasi Nadinka, pudistaen päätään. Tiedättehän, että minä olen aina puutarhassa.
— Oletteko te vihanen? kysyi Aleksander arasti.
— Mistä? Sepä ajatus!