— No, antakaa kätenne.
Hän ojensi Aleksanderille kätensä; kun tämä oli sitä koskettanut, niin Nadinka tempasi sen paikalla takaisin — ja muuttui yht'äkkiä. Hymy katosi, ja kasvoille ilmestyi jotain harmin tapaista.
— Mitä, juotteko maitoa? kysyi Aleksander.
Nadinkalla oli kuppi ja korppu kädessä.
— Minä syön päivällistä, vastasi hän.
Syötte päivällistä, kello kuusi, ja maitoa.
— Teistä tietysti on kummaa nähdä maitoa sedän komean päivällisen perästä, mutta me elämme täällä kuin maalla: elämme säästäväisesti.
Hän lohkasi etuhampaillaan muutaman murun korpusta ja huuhtoi niitä suustansa alas maidolla, irvistäen huulillaan mitä viehättävimmästi.
— Minä en ole syönyt sedän luona päivällistä, minä kieltäysin eilen, vastasi Adujew.
— Miten kunnoton Te olette! Kuinka voitte noin valehdella? Missä olette tähän saakka ollut?