— Istuin tänään virastossa kello neljään…
— Mutta nyt on jo kuusi. Älkää narratko, tunnustakaa pois, Teidät sai viekotelluksi päivällinen ja hauska seura? Teillä oli siellä hyvin, hyvin hauskaa.
— Vakuutan kunniasanallani. En ole edes käynytkään sedän luona… alkoi Aleksander innokkaasti puolustustaan. Olisinko sitten ehtinyt tulla tänne jo tähän aikaan?
— Vai niin! Tämä on Teidän mielestänne aikaseen? Olisitte tulleet ennen vielä parin tunnin päästä! sanoi Nadinka nopealla pyörähdyksellä, käänsi hänelle selkänsä ja läksi polkua myöten kotiin. Aleksander meni hänen jälkeensä.
— Älkää tulko minun lähelleni, älkää tulko, sanoi Nadinka, huiskien kädellään: — minä en kärsi nähdä Teitä.
— Lopettakaa pilapuheet, Nadeshda Aleksandrovna!
— En minä ollenkaan puhu pilaa. Sanokaa ensin, missä olette tähän saakka ollut?
— Kello neljä tulin departementista, alotti Adujew: — tunnin tulin tänne…
Sitten olisi vasta viisi, mutta nyt on kuusi? Missä olette tunnin kuluttanut? Näettekö miten valehtelette!
— Minä söin pikimmittäin päivällisen ravintolassa.