— Kävelemään?
— Niin, Aleksander Feodoritsh tulee meitä hakemaan. Oletteko jo unhottanut?
— Enhän minä tiennytkään.
— Kuinka ette sitä tietäisi! sanoo Nadinka tyytymättömänä.
Äiti hylkäsi sekä huivin että kirjan ja meni pukeutumaan. Sillä tavoin Nadinka nautti täydellisesti vapauttaan, hallitsi itseään ja äitiänsä, vietti aikaansa niinkuin itse tahtoi. Mutta oli hän hyvä ja hellä tytärkin, ei kuitenkaan — tottelevainen, — senvuoksi, ett'ei hän totellut, vaan äiti totteli; siitä syystä saattaa sanoa, että hänellä oli tottelevainen äiti.
— Menkää mamman luo, sanoi Nadinka, kun he lähestyivät salin ovea.
— Mutta te?
— Minä tulen perästä.
— No, minä tulen sitten myös perästä.
— Ei, menkää edellä.