— Kas kun ette tiedä mikä kreivi! Tietysti kreivi Novinsky! naapurimme, tuossa on hänen huvilansa; kuinka monta kertaa itse olette kiittänyt hänen puutarhaansa!
— Kreivi Novinsky! Hän on teillä… sanoi hämmästynyt Aleksander.
Millä asialla?
— En minä tiedä vielä oikein itsekään, vastasi Nadinka. Minä istuin tässä ja lu'in teidän kirjaanne, mutta mamma ei ollut kotona; hän oli mennyt Maria Ivanownan luo. Sade alkoi vähän ripeksiä, minä läksin huoneesen, ei aikaakaan niin portaiden eteen ajaa vaunut, jotka olivat vaaleansinisellä ja valkosella päällystetyt, ne samat, jotka aina meidän ohitsemme ajoivat — Te vielä kiititte niitä. Näen, että mamma astuu niistä jonkin miehen kanssa. He tulevat sisään; mamma sanoo: — "Tässä on kreivi ja tämä on minun tyttäreni; pyydän meitä suosimaan ja tervehtimään." Hän kumarsi ja minä samoin. Minua alkoi hävettää, minä punastuin ja juoksin omaan kamariini. Mutta mamma — mokomakin ilkiö — kuulin hänen sanovan: "Suokaa anteeksi, kreivi, hän on semmoinen villikko…" Siitä minä arvasin, että se on varmaan naapurimme, kreivi Novinsky. Hän luultavasti toi mamman Maria Ivanownan luota sateen tähden vaunuissa.
— Onko hän… vanha? kysyi Aleksander.
— Mikä vanha, hyi! Mitä Te joutavia: hän on nuori ja sievä.
— Jopa ennätitte tarkastaa, että hän on sievä! sanoi Aleksander harmistuneena.
— Sepä kaunista! paljonko tarkastamiseen tarvitsee aikaa? Minä olen hänen kanssaan jo puhunutkin. Hän on niin miellyttävä: hän kyseli mitä minä teen; puhui musiikista; pyysi minua laulamaan jotain, mutta en minä ruvennut, enhän minä oikein taidakaan. Ensi talvena pyydän välttämättömästi mamman ottamaan hyvän lauluopettajan. Kreivi sanoi, että nykyjään on hyvin muodissa — laulaminen.
Kaikki tämä oli kerrottu tavattomalla elävyydellä.
— Minä ajattelin, Nadeshda Aleksandrowna, huomautti Adujew, että ensi talvena tulee Teillä, paitsi laulamista, olemaan toisia toimia…
— Mitä toimia?