— Elämästä ja kuolemasta?… toisti setä. Se tietysti on hyvin tärkeätä, mutta kuitenkin koetellaan, ehkä sentään nielaisemme.
Hän soitti.
— Kysy, sanoi hän sisääntulleelle kamaripalvelijalle, onko siellä illallista, ja käske hakemaan pullollinen lafittia, sitä, jonka puteleissa on vihreä etiketti.
Kamaripalvelija läksi pois.
— Setä! Te ette ole semmoisella tuulella, että voisitte kuulla murheellista sanomaa, sanoi Aleksander, ottaen hatun käteensä, — minä tulen ennen huomenna…
— Ei, ei, sanoi Piotr Ivanitsh innokkaasti, pidättäen veljensäpoikaa kädestä, minä olen aina samallaisella tuulella. Huomenna ehkä tapaat aamiaisella, tahi vielä pahemmin… työn ääressä. Lopetetaan ennen kerrassaan. Illallinen ei pilaa asiaa. Minä kuulen ja käsitän vielä paremmin. Näetkös nälkäiselle vatsalle, ei ole niin helppoa…
Illallinen tuotiin.
— No, Aleksander aloitetaan… sanoi Piotr Ivanitsh.
— En minä huoli syödä, setä! sanoi Aleksander kärsimättömänä ja kohotti olkapäitään, katsellen, kuinka setä hommasi illallisen kanssa.
— Juo edes lasillinen viiniä: viini ei ole huonoa!