— Millä? Rahaa et sano tarvitsevasi…
— Rahaa, rahaa! Oi, jos onnettomuuteni olisi rahan puutteesta, niin siunaisin kohtaloani.
— Älä puhu noin, huomautti setä vakavasti, sinä olet nuori — sinä kiroaisit, vaan et siunaisi kohtaloasi! Minä en liioin yhtä ja kahta kertaa kironnut — minäkään!
— Kuulkaa minua loppuun kärsivällisesti…
— Viivytkö kauan aikaa Aleksander? kysyi setä.
— Kyllä, minä tarvitsisin Teidän huomiotanne, mitä sitten?
— Niin näetkös: minä tahtoisin illallista. Min' aioin mennä maata illallisetta, mutta nyt jos istumme kauemmin aikaa, niin syödään illallista ja juodaan pullollinen viiniä ja sillä välin voit sinä minulle kertoa.
— Voitteko Te syödä illallista? kysyi Aleksander kummastuksella.
— Kyllä, varsin hyvin voin; mutta etkö sinä aio?
— Minä — rupeaisin illallista syömään! Ette tekään nielaise palaistakaan, kun kuulette että kysymys on elämästä ja kuolemasta.