— No, mitenkä äitisi voi? Onko hän terve? Luulen että hän on vanhentunut? kysyi setä irvistellen kaikella tavalla peilin edessä.
— Mamma on, Jumalan kiitos, terve ja lähettää teille terveisiä ja täti Maria Pavlowna samoin, sanoi Aleksander Feodoritsh arasti, — täti käski minun puolestaan syleillä teitä… Hän nousi ja lähestyi setää suudellakseen häntä poskelle, tahi päähän, tahi olkapäähän, tahi lopuksi mihin onnistuisi.
— Pitäisi tätisi jo vuosiensa puolesta olla viisaamman, mutta hän, näet on yhä samallainen hupakko kuin kaksikymmentä vuotta takaperin…
Onneton Aleksander astui takaperin paikalleen.
— Saitteko setä kirjeen? — sanoi Aleksander.
— Kyllä, sain.
— Vasili Tihonitsh Sajeshalow, alkoi Aleksander Feodoritsh, pyytää teitä välttämättömästi menemään ja hommaamaan hänen asiaansa…
— Niin, hän kirjoittaa minulle…
— Eikö teillä vielä ole loppuneet tuommoiset aasit?
Aleksander ei tiennyt mitä hänen piti ajatella — niin tekivät nämät nimitykset hänet alakuloisiksi.