— Koettakoon vaan, niin saa nähdä! Eikö palvelijoiden joukossa ole muitakin naisia kuin minä? Proshkon kanssako viitsisin! kaikkiapa vielä luulet! Hänen vieressään kuvattaa istuakin — suurin sika sioista! Häntä saa pitää yhä silmällä, ettei vaan löisi toista ihmistä tahi sieppaisi käsistä jotain herrasväen omaa — niin ettei sitä huomaakaan.
— Agrafena Ivanowna, jos kumminkin niin tapahtuisi — onhan kiusaaja voimakas — niin pankaa ennen Grishko tänne istumaan: hän on kumminkin hyvätahtoinen, hiljainen työmies, eikä irvihammas.
— Löysipä vielä jotain! sanoi Agrafena hänelle: — mitä sinä minua jokaiselle tarjoat, olenko minä mikä… Mene tuosta tiehesi! Paljon löytyy teitä velikultia, johon tässä rupeisin jokaisen kaulassa riippumaan: enpä ole sitä laatua. Sinun kanssasi ainoastaan, mokomankin pahanhengen, on kiusaaja syntieni tähden minut kietonut, sitäkin kadun… löysipä toki jotain!
— Jumala teitä palkitkoon hyvyydestänne! Niin kuin raskas taakka putosi hartioiltani! huudahti Evsei.
— Onpahan nyt iloissaan! rääkäsi Agrafena kuin peto: — onpahan toki iloittavaa — iloitse nyt!
Hänen huulensa kävivät vaaleiksi vihasta. Molemmat olivat ääneti.
— Agrafena Ivanowna! sanoi Evsei vähän ajan perästä.
— No, mitä vielä?
— Olenhan aivan unhottanut: aamusta lähtien ei ole suussani ollut edes kaste-pisaraakaan.
— Sitähän sinä vaan —.