— On ministerien paikkoja, sanoi Piotr Ivanitsh: — niiden apulaisien, tirehtöörien, vara tirehtöörien, osaston päällikköjen, pöydän päällikköjen, niiden apulaisten erilaisia virkamiehiä, vähäkö niitä löytyy?
Aleksander alkoi miettiä. Hän hämmästyi eikä tiennyt, mitä hän vallitsisi.
— Ehkä olisi näin alussa hyvä olla ensin pöytäpäällikkönä? sanoi hän.
— Kyllä olisi hyvä! toisti Piotr Ivanitsh.
— Minä tutustuisin toimeen, setä, sitten ehkä parin kuukauden päästä tulisin osaston päälliköksi… Setä teroitti korvaansa.
— Tietysti, tietysti! sanoi hän, — sitten kolmen kuukauden päästä tirehtööriksi, ja sitten vuoden päästä ministeriksi. Niinkö?
Aleksander punastui ja oli vaiti.
— Osaston päällikkö varmaan sanoi teille, millainen paikka on avoinna? kysyi hän sitten.
— Ei, vastasi setä, — Hän ei ole sanonut, luotetaan vaan häneen; näethän että itse olemme pulassa valikoimisen johdosta, hän tietää kyllä määrätä. Älä sinä puhu hänelle mitään pulastasi valikoimisessa, äläkä ehdoituksistakaan; kenties sattuisi pahastumaan ettemme usko asiaamme hänen huostaansa ja peljästyttäisi järjestelmällään: hän on tuuliaispää. Minä ehdottaisin sinulle ett'et puhuisi täkäläisille kaunottarille aineellisista merkeistä, ne eivät sitä ymmärtäisi. Miten ne ymmärtäisivätkään! Se on liian ylevätä heistä: minäkään tosin tuskin ymmärsin, mutta he nauraisivat.
Sillä aikaa kuin setä puhui, väänteli Aleksander kädessään jotain kääröä.