— Mitä sinulla on vielä siinä?
Aleksander oli kärsivällisyydellä odottanut tätä kysymystä.
— Siinä on… aikoja sitten tahdoin teille näyttää… runoja: teitä kerran huvitti…
— Enpäs minä muista; ei ole tainnut minua huvittaa…
— Nähkääs, setä, minä luulen että palveleminen on kuiva toimi, johon sielu ei ota osaa. Mutta sielu janoaa lausumaan ajatuksiaan, jakaa lähimmäisen kanssa tunteiden ja ajatusten kyllyyden, jotka sen täyttävät…
— No, mitä sitten? kysyi setä maltittomasti.
Minä tunnen luomisen kutsumuksen…
— Se on, että sinä tahdot paitsi virkaasi työskennellä vielä muuta — niinkö se on ymmärrettävä vai miten? Sehän on sangen kiitettävää. No mitä sitten? Kirjallisuuttako?
— Niin, setä, minä tahdoin pyytää teitä, olisiko teillä tilaisuutta sijoittaa yhtä ja toista…
— Oletko varma, että sinulla on kykyä? Ilman sitä tulet olemaan alhainen työmies taiteen alalla — mitä hyvää siinä olisi? Jos on kykyä — on asia toinen: silloin voi työskennellä; voit paljon hyvää matkaan saattaa ja sen ohessa on se omaisuutta — maksaa kyllä sinun pari sataa sieluasi.