— Te ette säästä mitään… ei mitään! — vaikeroi hän epätoivoisena, painaen molemmin käsin papereja rintaansa vastaan.
— Aleksander, tottele minua, sanoi setä, tempaisten häneltä paperit: et tarvitse perästä punastua, vieläpä sanot minulle kiitoksia.
Aleksander päästi paperit kädestään.
— Tuossa on, vie Evsei, sanoi Piotr Ivanitsh. — No, nyt sinun kamarissasi on puhdasta ja hyvää: turhuuksia ei löydy; sinusta tulee itsestäsi riippumaan, täytätkö huoneesi rojulla tahi jollain käytettävällä. Mennään tehtaalle kävelemään, hengittämään raitista ilmaa ja katsomaan miten ne tekevät työtä.
Aamulla Piotr Ivanitsh toi veljensä pojan departementtiin; ja sillä välin kun hän puheli itse ystävänsä — osaston päällikön kanssa — tutustui Aleksander tämän hänelle uuden maailman kanssa. Hän haaveksi yhä vielä ehdotuksista ja särki päätään sillä, että millainen keisarillinen kysymys annetaan hänen ratkaistavakseen ja seisoi sillä aikaa katsoa tirkistellen.
— "Aivan kuin sedän tehdas!" päätti hän viimein "Kun siellä yksi mestari ottaa palan ainetta, heittää se koneesen, kiertää yks, kas, kolme kertaa, — niin näkee, että siitä syntyy kukkura, pitkulainen umpio tahi puoliympyrä; sitten antaa sen toiselle, se kuivaa sitä tuulessa, kolmas kultaa, neljäs koristelee, ja siitä muodostuu kuppi, vaassi tahi lautanen. Täällä samoin: tulee ulkopuolinen anoja, antaa puoli köyristyneenä, surkealla hymyllä paperin — mestari ottaa sen ja tuskin koskettaa kynällä, antaa toiselle, se taas heittää tuhansien toisien paperien joukkoon — mutta se ei häviä: kun se on merkitty numerolla ja päivämäärällä, niin se kulkee turmelematta kaksien kymmensien käsien läpi, hedelmöiden jo tuottaen itselleen toisia samallaisia. Kolmas ottaa sen ja menee kaapista jotakin hakemaan, katsahtaa kirjaan tahi muuhun paperiin, sanoo muutamia loitsusanoja neljännelle — ja se alkaa tärisyttää kynää. Täristettyään antaa hän synnyttäjän uuden sikiönsä kanssa viidennelle, — se tärisyttää taas vuorostaan ja syntyy vielä hedelmä, viides koristaa sen ja antaa etemmäksi, ja niin paperi kulkee eteenpäin — eikä katoa koskaan: sen muodostajat saattavat kuolla, mutta se on olemassa kokonaisia vuosisatoja, kirjoituskone tekee vakavasti, pysähtymättä ja väsymättä työtä, juurikuin oi olisi ihmisiä olemassa, — ainoastaan pyörät ja vieterit…
"Missä on järki, joka elähyttää ja kuljettaa tätä paperitehdasta?" ajatteli Aleksander: "kirjoissako se lienee, itse paperissa vai näiden ihmisten päissä?"
Ja niitä kasvoja sitten, joita hän täällä näki: tuntuu kuin kadulla semmoisia ei kohtaisikaan ja etteivät käy ulkona: Jumalan valossa: näyttää kuin olisivat siellä syntyneet ja kasvaneet, juurtuneet paikkoihinsa kiinni ja siellä kuolevatkin. Adujew katsoi tarkkaan osakunnan päällikköä: hän oli kuin Jupiter pilvenhaltija; kun hän aukasee suunsa — niin Merkuri juoksee vaskilevy rinnalla; jos hän ojentaa kätensä, jossa on paperi — niin kymmenen kättä ojentuu sitä vastaan ottamaan.
— Ivan Ivanitsh! sanoi hän.
Ivan Ivanitsh hyppäsi pöydän äärestä, juoksi Jupiterin luo ja seisoi tämän edessä kuin lehti heinän edessä. Aleksanderia peloitti, eikä tiennyt itsekään miksi.