Hän osoitti ahventa.
— Ilmoitan Teille, jatkoi hän, se on ilmeellistä, kuinka onnellinen hän on! Ikävä vaan, ettei hän ajattele sitä, sillä hänen onnellaan emme milloinkaan menisi tyhjin käsin pois. Päästää senlaisen hauen!
Hän huokasi.
Antigone alkoi innokkaammin kuunnella, mutta Kostjakow vaikeni vaan.
Ukon ilmaantuminen tytön kanssa alkoi toistua useammin ja useammin. Adujewkin kunnioitti heitä huomiollaan. Välistä puhui hänkin pari sanaa ukon kanssa, mutta tyttärelle ei virkkanut mitään, Ensin tyttöä harmitti, sitten hän loukkaantui ja lopuksi rupesi häntä surettamaan. Mutta jos Adujew olisi puhellut hänen kanssaan, tahi kiinnittänyt vaikka tavallisen huomion häneen — niin hän olisi Adujewin unhottanut, mutta nyt oli vallan toista. Ihmissydän taitaa elääkin ainoastaan vastustuksista; jos niitä ei olisi olemassa, niin ei tietäisi sydäntä rinnassa olevankaan.
Antigon oli ajatellut jonkinlaista hirmuista kostosuunnitelmaa, mutta jätti sen vähitellen sillensä.
Kerran kun ukko tyttärineen lähestyi meidän ystäviämme, niin Aleksander pani vähän ajan päästä onkensa pensaasen, ja istui tavallisuuden mukaan itse vanhalle paikalleen ja katseli koneentapaisesti väliin isää, väliin tytärtä.
He seisoivat siinä sivuttain häneen päin. Isässä ei hän huomannut mitään erinomaista. Valkonen mekko, nankkiset housut ja matala, leveälierinen hattu, joka oli alustettu vihreällä nukkakankaalla. Mutta sen sijaan tytär! Miten viehättävästi hän nojasi ukon käsivarteen! Tuuli aika ajottain puhalteli kutrin hänen kasvoiltaan, aivankuin kiusalla, näyttääkseen Aleksanderille kauniin syrjäkuvan ja valkoisen kaulan, milloin taas nosti silkkistä mantiljaa ja näytti solakan vyötäisen, milloin puhalteli hameen liepeitä ja osoitti pikku jalkaa. Tyttö katseli miettiväisenä vettä.
Aleksander ei voinut pitkään aikaan irroittaa hänestä katsettaan ja tunsi kylmän väristyksen kulkevan ruumiissaan. Hän kääntyi pois viekoituksesta ja alkoi vitsalla räpsiä kukan päitä.
"Oh! nyt tiedän mitä se on!" ajatteli hän, "kun antaa vaan vallan, niin kyllä sitten pääsee menoon! Sitten on rakkaus jo valmis: hullutusta vaan! Setä on oikeassa. Mutta eläimen tunne ei saa minua houkutelluksi — ei, siihen saakka minä en alennu."