— Saanko minä onkia? kysyi tyttö arasti Kostjakowilta.
— Saatte kyllä, neitiseni! Miksi ette saisi? vastasi tämä, antaen hänelle Adujewin ongen.
— Kas niin, siinä on Teille toveri! sanoi isä Kostjakowille. Jättäen tyttärensä, läksi hän astumaan pitkin rantaa.
— Katso vaan Liisa, että ongit kaloja illalliseksi, lisäsi hän.
Muutaman hetken kesti äänettömyys.
— Miksi Teidän toverinne on niin synkkämielinen? kysyi Liisa hiljaan
Kostjakowilta.
— Kolmas kerta ovat jo virassa menneet edelle, neiti hyvä.
— Mitä? kysyi hän kehottaen hieman kulmiaan.
— Kolmas kerta kun eivät anna paikkaa. Tyttö pudisti päätään.
"Ei: ei voi olla mahdollista!" ajatteli hän, "ei se ole sitä!"