— Miksi hän on niin laihtunut? sanoi Anna Pavlowna, Minne hänen hiuksensa ovat joutuneet?
— Ei voi tietää, rouva! sanoi Evsei. Se on herran asia.
— Et voi tietää! Mitä sinä olet sitten katsonut? Evsei ei tiennyt, mitä piti sanoa ja oli vaiti.
— Löysittepä hänestä uskotun, rouva! sanoi Agrafena, rakkaudella katsellen Evseitä. Mitä sinä siellä teit? Puhu rouvalle! Kyllä sinä saat kyydin!
— Rouva hyvä, minäkö en olisi ollut innokas, sanoi pelokkaasti
Evsei, katsoen milloin rouvaan, milloin Agrafenaan: — olen
palvellut uskollisesti ja totisesti, kysykää jos tahdotte vaikka
Arhipitshilta…
— Keltä Arhipitshilta?
— Sikäläiseltä portinvartijalta.
— Mitä sinä höpötät! huomautti Agrafena. — Älkää viitsikö häntä kuunnella, rouva! Läävään hänet pitäisi teljättämän — niin tietäisi kyllä.
— Olen valmis täyttämään herrasväen tahdon, jatkoi Evsei, vaikka minun pitää paikalla kuolla! Minä otan Jumalan kuvan seinältä alas…
— Kaikki olette puhuessa hyvät! sanoi Anna Pavlowna, mutta kun tulee työ kysymykseen, niin ei teitä kuulukaan. Kyllä näkyy, että olet hyvin herraa hoitanut: olet antanut mennä niin pitkälle, että kyyhkyseni on terveytensä menettänyt! Kyllä olet häntä hoitanut! Kyllä minä sinua opetan…