— Jos ihmiset eivät voi, niin varmaan ei se saa niin ollakaan… sanoi Piotr Ivanitsh.
— Mutta onhan ollut esimerkkejä…
— Ne ovat poikkeuksia, mutta poikkeukset ovat melkein aina pahat.
"Verisiä syleilyjä, hirmuinen vala, miekan sivallus!…"
Hän purskahti uudestaan nauruun.
— No luepas rakkaudesta, jatkoi hän, minulta meni unikin ohitse.
— Jos se voi saattaa Teille tilaisuuden nauramaan — niin olkoon menneeksi! sanoi Aleksander ja alkoi lukea seuraavati:
"Rakastaminen on — ei kuulua itselleen, lopettaa elämisen itseään varten, mennä toiseen olentoon, koota yhteen esineesen kaikki inhimilliset tunteet — toivon, pelon, surun, nautinnon; rakastaminen on elää loppumattomassa."
— Piru tietää mitä! keskeytti Piotr Ivanitsh. Mikä kokoelma sanoja!
— Ei, tuo on erittäin hyvin! Minua se miellyttää, huomautti Lisaveta
Aleksandrowna. — Jatkakaa, Aleksander.
"Ei tietää rajaa tunteelle, omistaa itsensä yhdelle ainoalle olennolle", jatkoi Aleksander lukemistansa, "elää, ajatella ainoastaan hänen omansa tähden, löytää kunniaa alennuksessa, nautinnon surussa ja surun nautinnossa, antautua kaikille mahdollisille vastakohdille, paitsi rakkaudelle ja kateudelle. Rakastaminen on elää ihanteellisessa maailmassa…"