Anton Ivanitsh pudisti päätään, mutta ei virkkanut mitään, sillä hänen suunsa oli ihan täpö täynnä.
— Kuinka sitten? kysyi hän pureksittuaan ruoan.
— Kaikkea on puodissa; mitä ei löytyisi puodissa, niin jossain makkarakaupassa on ja ellei siellä ole, niin leipurissa löytyy; mutta mitä ei löytyisi leipurissa, niin pitää mennä englantilaiseen makasiiniin; ranskalaisilla on kaikkea.
Äänettömyys.
— Mitä porsaat maksavat? kysyi Anton Ivanitsh, pantuaan lautaselle melkein puoli porsasta.
— En tiedä; emme ole ostaneet: kalliita taitavat olla, luulen noin pari ruplaa.
— Ai, ai ai! Eikä muka laihtua sitten! Semmoinen kalleus!
— Suuremmat herrat siellä juuri vähän syövätkin: pienemmät virkamiehet toki enemmän.
Taas äänettömyys.
— No, kuinka teidän oli siellä olla, huonoa? kysyi Anton Ivanitsh.