Lisaveta Aleksandrowna heitti työnsä.
— Kuinkas sitten? kysyi hän hiljaan, ottaen miestään kädestä kiinni ja vetäen häntä luokseen.
Piotr Ivanitsh rapautti hiljaan kätensä hänen käsistään ja osoitti salavihkaa Aleksanderia, joka seisoi ikkunan luona, selkä heihin päin, sitten jatkoi hän käymistään pitkin huonetta.
— Kuinka! sanoi hän. Aivan kuin et olisi kuullut, miten rakastetaan!…
— Rakastetaan! toisti hän ajatuksissaan ja alkoi hitaasti tehdä työtä.
Neljännestunnin kesti äänettömyys. Piotr Ivanitsh katkasi sen ensimmäiseksi.
— Mitä sinä nykyään teet? kysyi hän veljenpojalta.
— En… mitään.
— Se ei ole paljon. Luethan toki?
— Kyllä…