— Virkaedistys sekä onni! puhui hän melkein itsekseen, ihaellen häntä:
— Ja mikä onni! yht'äkkiä kaikki, kaikki! Aleksander! lisäsi hän ylpeästi ja juhlallisesti, sinä olet minun vertani, sinä olet — Adujew! Olkoon menneeksi, syleile minua.
Ja he syleilivät.
— Tämä on ensimmäisen kerran, setä! sanoi Aleksander.
— Ja viimeisen kerran! vastasi Piotr Ivanitsh, tämä on erinomaisen tapahtuman johdosta. Etkö sinä nytkään tarvitse tuota ilettävää metallia? Käänny edes kerran puoleeni.
— Tarvitsen kyllä, setä: nyt on paljon menoja. Jos voitte antaa noin kymmenen, viisitoistatuhatta…
— Väkisen kelpaa toki ensimmäisen kerran! huudahti Piotr Ivanitsh.
— Ja viimeisen kerran, setä: onhan tämä erinomaisen tapahtuman johdosta! sanoi Aleksander.