— Siis kolmesataa! huudahdi Piotr Ivanitsh melkein peljästyksellä.
— Isä sanoi vielä tänään, että hän antaa meille kaikki viisisataa sielua huostaamme ihan paikalla, mutta sillä ehdolla, että maksamme hänelle kahdeksan tuhatta vuotuisesti. Tulemme asumaan yhdessä.
Piotr Ivanitsh hypähti ylös nojatuolista semmoisella elävyydellä; jok'ei ollut hänen tapaistaan.
— Malta, malta sanoi hän: — sinä olet ihan kuurostuttanut minut: kuulinko minä oikein? Sano kerta vielä, kuinka paljon?
— Viisisataa sielua ja kolmesataatuhatta rahaa… toisti Aleksander.
— Etkö… laske leikkiä?
— Mitä leikkiä se olisi, setä!
— Mutta eiköhän omaisuus ole pantattu? kysyi Piotr Ivanitsh, paikaltaan liikkumatta.
— Ei.
Kädet ristissä rinnan yli katseli setä veljensä poikaa muutamia minuutteja kunnioituksella.