— Puhutaan ennen sinusta, sanoi hän, sinä taidat käydä minun jälkiäni…
— Olisi tuo hauskaa, setä! lisäsi Aleksander.
— Niin! jatkoi Piotr Ivanitsh, vähän yli neljänkymmenen — kollegineuvos, sinulla on hyvä palkka kruunulta, sivutöillä ansaitset vielä paljon rahaa, nyt vielä nait rikkaan… Niin, Adujewit tekevät aina asiansa! Sinä olet syntynyt kokonaan minuun, puuttuu ainoastaan ristiluiden kipua…
Kyllä minua välistä pistää… sanoi Aleksander koskettaen selkäänsä.
— Kaikki tämä on kunnioitettavaa, paitsi ristiluiden kipu, jatkoi Piotr Ivanitsh: — tunnustan, etten olisi luullut sinusta tulevan mitään kunnollista, kun tänne tulit. Sinä kokosit aina päähäsi haudantakaisia kysymyksiä, lensit taivaisiin… kaikki tuo on mennyt ohitse… ja Jumalan kiitos! Minä sanoisin sinulle: käy sinä kaikkia jälkiäni, mutta…
— Mutta mitä, setä?
— Ilman vaan… minä tahtoisin antaa sinulle muutamia neuvoja… tulevan vaimosi suhteen…
— Mitä? Minä olen utelias.
— Mutta ei! jatkoi Piotr Ivanitsh äänettömyyden perästä, pelkään, että pahennat. Tee kuin itse parhaaksi näet: kai sinä arvaan… Puhutaanpa ennen häistäsi. Sanotaan morsiamellasi olevan kaksisataatuhatta myötäjäisiä — liekö se totta.
— On, isä antaa kaksisataa ja äidin puolelta on jäänyt sata.