— Jumala varjelkoon! En! Te olette viisas ja jalo… toisella tavalla, ette minun käsitykseni mukaan.
— Mitä tehdä, ma tante? sanoi Aleksander kovalla huokauksella, ajan henki on sellainen. Minä seuraan aikaa: eihän sovi jäljelle jäädä. Minä nojaan taas setään ja tuon esille hänen sanansa…
— Aleksander! huusi Piotr Ivanitsh julmistuneena; mennään hetkeksi toimitushuoneeseni: minun pitää lausua sinulle sananen.
— He läksivät toimitushuoneesen.
— Mikä ihmeen kiihko sinulla on tänään tarttua minun kimppuuni? sanoi Piotr Ivanitsh. Näethän missä tilassa vaimoni on?
— Miten niin? kysyi Aleksander säikähtyen.
— Etkö huomaa mitään? Minä heitän viran, asiat — ja matkustan hänen kanssaan Italiaan.
— Mitä! huudahti Aleksander hämmästyneenä. Tänä vuonna Teistä tulee salaneuvos…
— Näetkös: salaneuvoksen rouva on kovin huono. Hän astui kolme kertaa mietteissään edestakaisin huoneessa.
— Ei, sanoi hän, virkaedistykseni on päättynyt! Työni on tehty: sallimus ei käske jatkamaan… jääköön siihen! Hän viittasi kädellään.