— Hän loikoo sohvalla.
— Kuinka, tähän aikaan jo?
— Nukkuuko hän?
— Ei suinkaan. Minä luulin alussa, että hän nukkui, mutta silmät olivat auki: hän suvaitsi katsoa kattoon.
Piotr Ivanitsh kohotti olkapäitään.
— Tuleeko hän tänne? kysyi Piotr Ivanitsh
— Ei. "Sano terveisiä ja ilmoita, että antaisivat anteeksi: en ole niin terve;" puhui hän, ja Teille rouva, käski hän sanomaan terveisiä.
— Mikä hiisi häntä vaivaa? Tämä on tosiaan kummallista! Pitääpä mokomia syntyäkin! Älä käske riisumaan valjaista hevosta. Eihän tässä mikään auta, menen hänen luonaan käymään. Mutta olkoon tämä tosiaan viimeisen kerran.
Piotr Ivanitsh tapasi Aleksanderin sohvalla loikomassa. Sedän tullessa nousi hän istualleen.
— Oletko sairas? kysyi Piotr Ivanitsh.