— Mitä sitten: minä nousen ja kumarran.
— Onko tämä itserakkautta?
— Ei minulla sitä olekaan.
— Onhan sinulla kuitenkin jonkunlaisia mielihaluja elämässä?
— Ei ole minkäänlaisia: Ovat olleet ja menneet.
— Se ei voi olla mahdollista: toiset mielihalut antavat sijaa toisille. Minkätähden ne sinulta olisivat menneet, kun muilta eivät mene? Olisipa tuo liian aikaista, luulisin: ethän sinä ole vielä kolmenkymmenenkään vanha…
Aleksander pudisti olkapäitään.
Piotr Ivanitshin mieli ei tehnyt enää jatkamaan tätä keskustelua. Hän kutsui niitä vaan oikuiksi; mutta hän tiesi, että kotia palattuaan hän ei voi päästä vaimonsa kysymyksistä, siksipä hän jatkoi vastoin tahtoaan.
— Sinun pitäisi huvittaa itseäsi, käydä seuroissa ja lukea, sanoi hän.
— Ei minua haluta, setä.